7.2.2017 | Sijoittajanainen
Jokainen yrittäjä on joutunut pohtimaan kysymystä YEL:in suuruudesta. YEL, eli yrittäjän eläkevakuutus on lakisääteinen yrittäjille, eli suomeksi sanottuna minut on pakotettu maksamaan YEL:iä, mikäli haluan toimia Suomessa yrittäjänä.
HUOM! Jos olet epävarma pitääkö myös sinun maksaa YEL:iä niin voit katsoa sen tästä: http://www.elo.fi/yrittaja/yel-vakuutus/kenelle?sc_lang=fi-FI
YEL:iä maksetaan omaa eläkettä varten, mutta myös sairastumisen varalle. YEL:in suuruus määrittää eläkkeesi suuruuden sekä myös sairaspäivärahasi suuruuden (YEL vaikuttaa myös muihin maksuihin, mutta niistä enemmän muissa artikkeleissa). Mikäli maksat YEL:iä yli 12 420 euroa vuodessa, olet myös oikeutettu saamaan työttömyypäivärahaa mikäli jäät työttömäksi. Minä en esimerkiksi voi saada työttömyyspäivärahaa, sillä maksan tosiaan pienintä mahdollista YEL-summaa kun vaan voi.
Työttömyyspäivärahojen ynnä muiden sairaspäivärahojen saamiseksi on ensimmäinen kriteeri kuitenkin täytyttävä, ja se on omavastuupäivät. YEL ei korvaa penniäkään ellet oikeasti joudu pidemmälle sairaslomalle. Mikäli joudut työttömäksi, on sinun ensin yleensä lopetettava koko yritystoiminta täysin.
Monesti tuntuu siltä, että YEL:iä (plus muita vakuutuksia) myydään hienoilla sanoilla ja väittämillä. Monet joutuvat silti kokemaan karun totuuden: vaikka olet maksanut siitä, että olisit jollakin tavalla taloudellisesti turvassa esimerkiksi tapaturman tai sairastumisen sattuessa, tosipaikan tullessa ei vakuutusyhtiöiltä heru yllättäen penniäkään. Näitä tarinoita joutuu lukemaan liian usein.
YEL:kin myydän yleensä kauhuskenarioilla. Jokainen vakuutusedustaja jonka kanssa olen puhunut YEL:stä on minulle sanonut, että ”mitä sinä sitten teet jos sairastut?” ”ikinä ei voi tietää jos jotakin sattuu omalle kohdalle”…
Myös puoliso otetaan mukaan kuvioon:
”mitä jos jäät yksin?” ”mItä jos puolisolle sattuu jotakin?”
Jos muuten kävisikin niin, että tosiaan jäisi yksin, tai jos puolisolle sattuisi jotakin ei ainakaan puolison YEL-maksut paljoa lohduttaisi, niitä kun ei voi siirtää toisen henkilön nimiin. Jos taas olet yksityisesti sijoittanut varojasi, voi varat siirtyä puolisolle. YEL-maksuja ei myöskään voi nostaa ennen eläkeikää, kun taas omista sijoituksista voit ”nostaa” rahaa ennen eläkeikää. Mitä jos vaikkapa haluat toteuttaa unelmiasi jo aiemmin, ennen eläkeikää? YEL-rahoilla unelmia ei juurikaan toteuta, kun taas omien sijoitusten avulla unelmia voi toteuttaa jo nopeastikin – moni ei ehkä edes tiedä miten nopeasti tehdyt sijoitukset alkavat tuottaa ylimääräistä rahaa.
Vakuutusedustajat ovat täysin oikeassa siinä, että pahan päivän varalle täytyy olla jokin suunnitelma. Jos YEL:iä parempaa suunnitelmaa ei ole, silloin on varmasti parempi maksaa vaikka korkeampaa YEL:iä, kunnes keksii muuta.
Olen kuitenkin hieman eri mieltä vakuutusedustajien kanssa siitä, miten pahan päivän varalle kannattaa varautua.
Toivottavasti juuri sinä voit saada tästä seuraavasta kirjoittamastani inspiraatiota siihen, minkälaisilla summilla voi ITSE päästä taloudelliseen vapauteen niin, ettei sinun tarvitse olla vain eläkeyhtiöiden varassa.
Miksi on järkevämpää laittaa omat rahat muuhun kuin YEL:iin?
Joka kerta kun näen tämän alla olevan laskelman innostun! Sijoittamalla pienen summan joka kuukausi, kasvaa siitä suuri potti ajan saatossa. Jos pystyt sijoittamaan hieman enemmän kerralla, on potti toki suurempi. Aloittaminen on kuitenkin tärkeintä, ja pienempikin summa kuussa on merkittävä.
Ennen kuin luet pidemmälle, niin sanon vielä sen, että excel – taulukot voivat olla monesti aika tylsiä. Yritin kuitenkin tehdä selkeän excel – taulukon jonka selitän auki alla. Numerot ovat avain taloudelliseen vapauteen, joten niistä on hyvä oppia tykkäämään.
YEL-maksu oli helppo ottaa esimerkiksi, sillä se on summa jonka yrittäjät maksavat/antavat eläkeyhtiöille, jotta taas eläkeyhtiöt voisivat sijoittaa sinun rahasi uudelleen.
Mutta mitä tapahtuisi jos sijoittaisinkin itse YEL-minimimaksun verran joka kuukausi, ja saisin siitä 10% tuoton?
Taulukon kohdat:
Kohdat 1 ja 2 : Aloitin laskelmat tästä hetkestä eteenpäin. Olen 29-vuotias, ja tällä hetkellä oma eläkeikäni näyttäisi olevan reilut 67 vuotta. Ehdin siis kerryttämään eläkettä vielä 38 vuotta.
Jos olet 25-vuotias, niin silloin sinulla on jo 63-vuotiaana se reilut 800 000 euroa. Jos olet 40-vuotias, on sinulla tuo samainen summa kasassa 78-vuotiaana. Huomaa kuitenkin, että olet ehtinyt kerryttää mukavan potin jo alle 70-vuotiaana. Ja koska matkan varrella oppii, niin voi hyvin olla, että olet löytänyt sijoitustuotteen josta saa suuremman vuosituoton kuin 10%. Mikäli saat suurempaa vuosituottoa, saat myös nopeammin enemmän euroja taskuusi.
Kohta 3: Maksan tällä hetkellä YEL:iä minimisumman verran, eli 154 euroa kuukaudessa. Vuodessa se tekee 1844 euroa.
Kohta 4: Jos laitan tämän minimi YEL -suuruisen summan sijoitukseen, ja saan tuottoa sijoitukselle 10% vuodessa, on lopputulos seuraava:
39 vuoden päästä on minulla kasassa reilut 800 000 euroa. Mikäli jatkaisin sijoittamista vielä 70:en ikävuoteen saakka, olisi minulla yli miljoona euroa kasassa.
Kun minulla sijoittamisen jälkeen olisi 800 000 euroa kun olen 67-vuotias, ja eläisin vielä 25 vuotta sen jälkeen, tarkoittaisi se sitä, että minulla olisi rahaa käytettävissä 32 000 euroa vuodessa. Kuukautta kohti se tekee 2666 euroa.
Miksi kuitenkin on niin, että kun nyt maksan YEL:iä sen noin 1844 euroa vuodessa eläkeyhtiölle, tulen saamaan vain 315 euroa/kuukaudessa 39 vuoden päästä? Okei, saataan saada enemmän eläkettä jos Suomessa on vielä silloin takuueläke. Tuntuu kuitenkin siltä, että itse sijottamalla pääsen parempaan lopputulokseen, vaikka en saisikaan 10% vuosittaista tuottoa sijoituksilleni.
Se mikä tässä yhtälössä mietityttää enemmän on se, että eläkeyhtiöissä pitäisi olla ammattisijoittajat töissä, mutta silti monien eläkeyhtiöiden kokonaisvuosituotto on pieni.
Pääsen tälläkin hetkellä parempaan vuosituottoon sijoitusteni kanssa kuin eläkeyhtiöt.
Joko eläkeyhtiöt ovat huonoja sijoittajia, minä todella hyvä sijoittaja tai sitten mun rahat meneekin todellisuudessa kaiken maailman kuluihin ja palkkoihin. Veikkaan ykkös-ja kolmosvaihtoehtoa.
Sijoittaminen ei ole niin monimutkaista kuin luullaan, ja sijoituskohteita joista saa 10% vuosituoton on todellakin olemassa. Vaikka saisikin ”vain” 5% vuosituottoa, tuntuisi se olevan parempi kuin eläkeyhtiöiden antama tuotto rahoille.
Eläkeyhtiö Varman, Elon ja Ilmarisen vuosituotot vaikuttaisi nimittäin olevan 3-4% vuosiluokkaa.
Jos ostan esimerkiksi uudisasuntokohteen, on vuosituotto parempi. Monilla osakkeilla voi myös päästä paljon parempiin lukemiin. Osakkeiden kanssa olen kuitenkin super varovainen tällä hetkellä, sillä monien ennusteiden mukaan ne ovat tulossa alas.
Kun lukee näiden samaisten eläkeyhtiöiden osavuosiraportteja ja tiedotteita tulee sellainen tunne, että näiden yritysten johtajat ja sijoittajat ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin: ei he tiedä sen paremmin mitä markkinoilla tapahtuu. Heidänkin sijoitukset ovat heidän parhaita veikkauksia juuri sillä hetkellä. Toki he seuraavat markkinoita varmasti tarkemmin kuin minä. Sitä varten heillä on ihmisiä töissä. Ei heillä kuitenkaan ole kristallipalloa, eikä ole minullakaan.
Heillä on ihmisiä töissä, jotka ovat opiskelleet aihetta ja opiskelevat luultavasti jatkuvasti. Niin teen minäkin. Miksi sitten sinä tai minä emme voisi olla ihan yhtä hyviä sijoittajia kuin eläkeyhtiöt?
Moni maksaa suurempaa YEL-maksua kuin minä.
Hyvä vaihtoehto voisi kuitenkin olla se, että YEL-maksun lisäksi alkaisi itsekin sijoittamaan johonkin. Näin ollen rahaa voisi kertyä enemmän eläkettä varten.
Mukava asia sijoittamisessa on se, että kun siijoittamista alkaa tekemään siitä innostuu yleensä lisää! Matkan varrella oppii ja tulee paremmaksi sijoittajaksi. Itselleni tärkeää on myös se, että sijoittamalla olen kasvattanut omaa kuukausittaista kassavirtaani jo nyt. Minun ei siis tarvitse odottaa eläkeikääni saakka, että saan nauttia sijoitetuista rahoista.
Rahan luonne on sellainen, että kun sitä laittaa liikkeelle sitä tulee myös takaisin. Tämähän nyt ei tarkoita sitä, että shoppailemalla voit tehdä lisää rahaa. Se tarkoittaa sitä, että kun laitat rahan tekemään työtä puolestasi, eli laitat rahan liikkeelle ja sijoitat rahaa, voi se silloin moninkertaisena tulla takaisin luoksesi.
21.1.2017 | Eläke, Sijoittajanainen
Olen pitkään pohtinut kysymystä mahdollisesta eläkkeestä, ja nyt kysymykseni kuuluukin: Mitä jos käy niin, ettei kukaan maksa minulle eläkettä se kaunis päivä, kun pääsen eläkkeelle?
Leikkauksia tehdään jo nyt, vaikka aina on pitänyt olla niin varmaa, että saat tämän ja tämän verran eläkettä, piste. No ei se nyt ihan siltä näytä. Faktahan on kuitenkin se, että eläkeyhtiöt ovat yrityksiä siinä missä kaikki muutkin yritykset. Ja kyllä, myös eläkeyhtiöt voivat näin ollen kaatua. Mitä jos eläkeyhtiö tekee jonkun hyvin huonon sijoituksen ja häviää kaikki rahat? Sitähän ne eläkeyhtiöt tekevät – uudelleensijoittavat meidän rahoja. Miksi siis me emme itse tekisi samoin?
Inspiraation tähän kirjoitukseen sain itseasiassa muutamasta artikkelista (artikkelit alla) joissa kerrotaan miten huonoa hoitoa vanhukset saavat tänä päivänä. Itselleni tuli mieleen, että ikäihmiset sentäs vielä saavat hoitoa nykyisin.
Miten on kun itse olen siinä iässä että laitos mahdollisesti kutsuu? Jos joudun tyytymään kunnallliseen hoitoon niin en todellakaan usko, että hoito tulee olemaan parempaa kuin nykyisin. Tällä kertaa en jaksa olla positiivinen ja miettiä että kaikki järjestyy, ja että hoidon taso tulisi paranemaan.
Miksi? Koska faktat kertovat jotakin ihan muuta. Faktat kertovat, että syntyvyys on laskussa, iäkkäitä ihmisiä on suhteessa enemmän, työikäisiä on liian vähän ja tuella eläviä on ihan liikaa. Kansantalouden rakentaminen siihen malliin millä se on joskus ollut tulee viemään aikaa, eikä se välttämättä tapahdu ennen omaa eläkeikääni muun muassa edellä mainituista syistä. Emme ole saavuttaneet edes minkäänlaista pohjalukemaa vielä. Miten se edes ehtisi kasvaa ennen kuin pääsen eläkkeelle? Jonkun pitäisi alkaa tekemään niitä vauvoja, eli veronmaksajia vähän äkkiä. Eikä sekään vielä riitä alkuunkaan.
Vain neljä valtiota ilman velkaa
Globaalisti olemme menneet niin päin mäntyä, että lähes jokaikinen maa on velkaa tällä hetkellä. Velan määrät ovat niin suuret, etten tiedä kykenenkö niitä itsekään ymmärtämään täysin. Maailmassa on neljä maata, jotka eivät ole ottaneet velkaa. Vain neljä. Nämä neljä ovat: Macau, Neitsytsaaret, Liechtenstein ja Palau. (Lähteet vuosilta 2015 ja 2014). En tiedä kuka maksaa näiden kaikkien muiden melkein 200 maan velat pois. Tai hetkinen. Minähän ne velat maksan yhdessä muiden kansalaisten kanssa.
Tämän hetkinen taantuma ei taidakaan olla ihan pikkujuttu. Me, yhdessä nuoremman sukupolven kanssa tulemme maksamaan siitä, että velkaa on otettu liikaa, ja siitä että on kertakaikkiaan eletty liian leveästi. Kyllähän minäkin joskus tein niin – visa vinkui ja sillai. Valtioiden visa on vinkunut pikkuisen liikaa.
Hyvällä tavalla pelkään tulevaisuutta niin paljon, että olen päättänyt tehdä asioille jotakin. Olen huomannut ettei ruikuttaminen auta. Jos kassasta puuttuu sata miljardia , tai jotain sinnepäin, siihen ei sellainen jankutus ja ikävä vinkuminen auta. Äidille vinkuminen auttoi silloin joskus nuorena, sainhan sen avulla oman koiran. Vinguin monta päivää. Jotenkin nyt tuntuu siltä, ettei mun valittaminen auta – ei vaikka vingun ja valitan minkä jaksan, että ”mä en halua maksaa enempää veroja” tai että ”en todellakaan aio luopua saavutetuista eduista”. Tämä velka ei taida kadota ihan tuosta noin vaan.
Miten olen itse varautunut eläkepäiviä varten?
En tiedä onko kukaan mun kanssa samaa mieltä siitä, että jotakin täytyis nyt itse tehdä. Näin olen ajatellut jo hetken aikaa, ja alkanut turvaamaan tulevia vuosia, myös niitä eläkevuosia. Haluan matkustella ja nauttia elämästä myös eläkkeellä. En halua joutua laitokseen hoitoon, enkä itseasiassa halua, että edes oma äitini joutuisi laitoshoitoon. Haluan pystyä turvaamaan omien vanhempieni, kuin myös oman elämäni täysin niin, ettei raha tule olemaan este.
Jos olisin palkkatyössä, ei kuukausittainen palkkani riittäisi siihen, että voisin sillä oikeasti säästää itseni rikkaaksi. Sitä paitsi, inflaatio pitää yleensä huolen siitä, ettei rahan arvo säily, ja ettei rahan säästäminen kannata. Sen sijaan rahan sijoittaminen kannattaa. Eritoten rahan sijoittaminen johonkin fyysiseen asiaan, kuten asuntoihin ja arvometalleihin kannattaa. Suosittelen fyysistä tuotetta siksi, että se on minun mielestä varmempi sijoituskohde etenkin kriisitilanteissa.
Omia eläkepäiviäni varten olen ostanut sijoitusasuntoja, sillä näiden asuntojen avulla saan kuukausittaista kassavirtaa (eli rahaa) eläkkeellä niin paljon, etten ole riippuvainen mahdolliselta ”valtiolta” tulevasta eläkkeestä. Kiva plussa asuntojen kanssa on se, että ne tuottavat jo nyt ylimääräistä kassavirtaa joka kuukausi, joten sanotaanko näin, että se on ihan kiva juttu! Mikäli kävisikin niin, ettei valtio ole joutunut lainaamaan minulta minulle kertynyttä eläkettä, ja että totisesti saisinkin jonkun valuutan verran eläkettä eläkepäivilläni, olisi se kassaani kiva lisä.
Sen varaan en kuitenkaan aio laskea.
Arvometallit on myös hyvin mielenkiintoinen omaisuuslaji, sillä arvometallien arvo on aina kasvanut kun muu talous on tullut alaspäin. Arvometalleista sanotaan, että se on hyvä tapa suojata rahat myös inflaatiolta. Venäjällä ruplan arvo putosi huomattavasti muutamia vuosia sitten (Huom! Ei siis kovin pitkä aika sitten), ja venäläiset olivat kusessa. Voihan sitä itse miettiä, että olisiko kivaa maksaa lounaasta 20 euroa entisen 10 euron sijaan, jos euron arvo romahtaisi vaikkapa puoleen. Rahaa jäisi käyttöön huomattavasti vähemmän. Saavutettu etu siis tavallaan heikkenisi.
Venäjällä arvometalleja, eritoten kultaa omistaneet ihmiset rikastuivat tässä ruplan heikkenemisessä kuitenkin mukavasti.
Tässä ote Bloombergilta liittyen kultaan ja ruplaan:
”The impact of Russia’s currency crash can be seen in ruble gold prices. In January 2014, gold averaged about 42,000 rubles an ounce. A year later, it had almost doubled to about 80,500 rubles.”
Kullan ruplahinta siis kasvoi melkein 100% vuodessa.
Arvometallit ovat siis itselleni turvasatama, jolla uskon vahvasti voivani suojata ja turvata tulevaisuuttani. Uskon asioitahan nämä loppupeleissä ovat, sillä kukaanhan ei oikeasti voi ennustaa tulevaisuutta täysin. Faktat kyllä puhuvat mm. arvometallien puolesta, eli parhaatkin ennustukset ovat niiden puolella. Myös sijoitusasunnot voivat olla kenelle tahansa hyvä tapa turvata eläkettään.
Sillä mitä jos meille ei maksetakaan eläkettä, ja mitä jos saavutetut edut vain heikkenevät? Mitä jos?
Miten sinä olet varautunut omiin eläkepäiviin, vai luotatko siihen, että saamme eläkettä vielä kymmenien vuosien päästä? Kommentoi mitä mieltä sinä olet tästä aina niin kuumasta perunasta.
Lähteet:
http://www.hs.fi/paivanlehti/02012017/art-2000005028910.html?utm_medium=social,
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3650809-sosiaaliturva-heikkeni-sunnuntaina,
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_external_debt,
https://www.bloomberg.com/news/articles/2015-02-04/russia-gets-golden-gain-as-miner-costs-fall-with-ruble,
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_external_debt,
https://www.statista.com/statistics/268177/countries-with-the-highest-public-debt/,
http://highestearning.com/countries-not-in-debt/,
http://www.therichest.com/rich-list/rich-countries/the-only-5-countries-in-the-world-living-debt-free/,
http://valtionbudjetti.fi,
http://yle.fi/uutiset/3-9167653
1.1.2017 | Sijoittajanainen
Jos haluat saada paljon rahaa, on sinun ensin opittava hallitsemaan sitä. Jotta taas oppisit hallitsemaan, eli manageroimaan rahoja ja varojasi, sinun on ensin tiedostettava miten sinä käytät rahaa ja mitä uskomuksia sinulla on siitä.
Myös raha-asioissa on kyse tunteista. On hyvä ymmärtää tämä kun puhumme rahasta. Kerron elävän elämän esimerkin suoraan omasta elämästäni, miten minun rahankäyttöni on mennyt ja miten olen päässyt tilanteeseen, jossa voin kutsua itseäni sijoittajaksi.
Meillä kotona vanhemmat eivät opettaneet meille rahankäyttöä, koska meillä ei yksinkertaisesti puhuttu rahasta. (Tämän sanon kaikella rakkaudella, koska tällä asialla ei ole tekemistä rakkauden määrään vanhempiani kohtaan. Tämä on kuitenkin totuus, joka on ollut hyvä kohdata.)
Meillä on eletty aikalailla kädestä suuhun. Palkat ovat olleet kohtuulliset, mutta säästöön ei ole rahaa jäänyt. Olen oppinut ymmärtämään, että tämä on totuus monissa sellaisissakin perheissä, joissa tulot ovat suuret. Ne rahat mitkä tulevat, ne myös tuhlataan helposti. Mitä suuremmat tulot, sen suuremmat ovat myös menot, joka ikävä kyllä pitää täysin paikkansa.
Kuten vanhempani, elin itsekin pitkään kädestä suuhun. Opiskellessani tulot eivät olleet suuret. Vaikka kävin töissä opiskelujen ohella, sain jostain kumman syystä kaikki rahat tuhlattua, vaikka eihän opiskelijalla edes pitäisi olla kovin suuria menojakaan. En rehellisesti sanottuna tiedä vieläkään, mihin ihmeeseen tuhlasin ne rahat jotka tienasin. Aika todennäköisesti shoppailin kuitenkin liikaa. Sama jatkui vielä parikymppisenä. Ostelin aika paljon vaatteita, enkä oikeastaan mitään järkevää. Tuloni olivat kohtuulliset, mutta jostain kumman syystä tili näytti aikalailla nollaa kuun lopussa. Tuhlasin suurimman osan palkastani shoppailuun ja muihin turhuuksiin, joista osa on hämäränpeitossa vieläkin. Silloin en yhtään seurannut tililtä mihin rahojani käytän. Tililtä katsoin lähinnä tilin saldon, välillä. Ehkä. On pelottavan helppoa päästä rahoistaan eroon, ellei seuraa yhtään omia kulutustottumuksiaan ja tiliään.
Jossain vaiheessa tajusin, että toimin täsmälleen samoin kuin lapsuudessani oli toimittu. Kaikki rahat meni jotka oltiin ansaittu. Olin lukenut kirjoja talouteen liittyen ja käynyt jossain koulutuksissakin, jotka auttoivat minua ymmärtämään toimintamallini. Toimintamallini oli siis tosiaan se, että rahat jotka tienataan on myös tuhlattava. Tottakai näin jälkikäteen olisi helppoa sanoa, että ”miksi et vaan tajunnut laittaa rahaa säästöön?”. Varmasti moni joka tätä blogia lukee ymmärtää sen, että meillä on tietyt toimintamallit lapsuudesta saakka. Ellei niihin pääse tutustumaan jossakin kohtaa elämässä, on erittäin todennäköistä että jatkaa samoja kotoa opittuja toimintamalleja aina hamaan tulevaisuuteen asti.
Toinen toimintamallini oli se, etten uskaltanut puhua rahasta. En ole koskaan puhunut raha-asioista kenenkään kanssa, kun vasta noin 5 vuotta sitten. Tämä oli yksi voimakkain toimintamalli jonka olen perinyt kotoa, koska meillä ei vaan puhuttu rahasta. Se ei kuulunut perheeni tapoihin.
Käänne elämässäni tapahtui, ja opettelin ikäänkuin väkisin puhumaan rahasta, eikä se ollut helppoa. Oli pakko opetella puhumaan rahasta, sillä olin tavannut miehen jonka kanssa suhde alkoi menemään vakavaksi. Ja kyllä siinä väkisinkin tulee talousasiat eteen jossakin vaiheessa. Päätin kuitenkin olla avoin, vaikka alkuun pulssi nousikin raha-asioista juteltaessa. Onneksi raha-asioista puhuminen helpottui pikkuhiljaa. Oikeastaan aika nopeastikin. Alkuun minua hävetti sanoa mikäli minulla ei ollut varaa johonkin. Nykyisin tämä ajatus huvittaa minua, sillä ystäväpiirissäni olen tunnettu siitä, että olen aika pihi. Voin myös ääneen kertoa kuinka mielestäni jokin asia on tosi kallis, tai kuinka kahvilla käydessämme valitsen edullisimman vaihtoehdon. Nykyisin haluan säästää rahani järkevämpään. Entisestä tuhlaajasta on siis tullut säästäjä ja sijoittaja.
Itsestäni kuitenkin tuntuu siltä, että tänä päivänä ilmapiiri rahakeskustelulle on avoimempi, ja ihmiset uskaltavat puhua enemmän omista raha-asioistaan. Tämä tunne saattaa myös johtua siitä, että olen itse muuttunut sisäisesti niin paljon, että pystyn avoimesti kertomaan mitä lompakolleni kuuluu.
Toinen asia minkä olen tässä matkanvarrella ymmärtänyt on se, että olin yrittänyt täyttää omaa vajavaisuuttani shoppailun kautta. En ollut täysin tyytyväinen itseeni, ja luulin, että hienot vaatteet auttaisivat minua jollain tavalla. Voin kertoa salaisuuden hoi kaikki naiset – ei ne hienot vaatteet auttaneet yhtään!
En muuten nyt edes puhu mistään himoshoppailusta. En siis ostellut vaatteita joka päivä, en aina edes joka viikko, mutta silloin kun sitä tein, tein sitä sen verran, että tili näytti nollaa. Joskus kävin luottokortinkin puolella.
Tänä päivänä kun kaupungilla kulkiessani näen naisia joilla on Louis Vuittonin laukku, en voi ajatella muuta kuin että, tuolla naisella ei välttämättä ole todellisuudessa siihen varaa…Suurimmalla osalla ei ole oikeasti varaa ostaa niitä kalliita merkkivaatteita, puhumattakaan sitten merkkilaukuista! Joillain varmasti on. Mutta se, että laittaa viimeiset rahansa kalliiseen merkkilaukkuun ei mielestäni siltikään ole järkevää rahankäyttöä.
Joskus siis haaveilin kalliista laukuista itsekin. En enää, koska tiedän etteivät oikeasti varakkaat ihmiset laita rahojaan välttämättä vaatteisiin tai muuhun materiaan. He laittavat rahansa asioihin, jotka tuottavat heille lisää rahaa.
Näitä blogissa kirjoittamiani asioita en sano muuten pahalla kenellekään. Mielestäni on kuitenkin hyvä muistaa reaaliteetit. Asiasta on tehty jopa tutkimuksia: rikkaat ihmiset elävät jopa vaatimattomammin kuin hyvätuloinen keskiluokka. Se on minusta hauska asia, että rikkaista ihmisistä ei monesti näe päällepäin sitä, että he ovat rikkaita. Heillä ei ole tarvetta korostaa sitä. Annetaan tutkimusten ja tulosten puhua puolestaan.
Lisään vielä sen, että kyllä varmasti jokin kaunis päivä ostan sen Pradan, Vuittonin tai Chanelin laukun. Tulen ostamaan sen niin kuin monet muutkin ostokseni tänä päivänä: ostan ensin sijoituskohteen, kuten asunnon, joka tuottaa minulle sen rahan jolla voin sitten ostaa haluamiani luksustuotteita. Sijoitusten tulisi kuitenkin aina kattaa pakolliset menot ensin. Jos vielä näiden kulujen jälkeen jää ylimääräistä rahaa, voi alkaa miettimään mihin tämän ylijäämän sijoittaisi tai tuhlaisi.
Tätä blogia kirjoittaessani olen ostamassa kaksi uutta sijoitusasuntoa itselleni. Jiihaa! 🙂